sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Home made burgers and fries

Viime torstaina innostuin väsäämään ite hampurilaisia ja ranskalaisia. Oon tosi huono tekemään mitään ruokaa ja sen kerran joskus kun yritän jotain väsätä, tulee siitä kamalan makuista.. Tällä kertaa kuitenkin olin erittäin positiivisesti yllättynyt itseeni.

Ruoka oli kaiken kaikkiaan tosi helppo ja nopea valmistaa. Ranskalaiset tein todella simppelillä ohjeella:

-Leikkasin perunat (n. 6 isoa perunaa, kuorineen, pestynä) suunnilleen saman kokoisiksi. 
-Laitoin suikaleet kattilaan, lisäsin lorauksen rypsiöljyä ja sekotin käsin, niin että öljy levittyi tasaisesti jokaiseen perunaan (kannattaa lisäillä ölyä pikkuhiljaa, ettei perunasuikaleet ui öljyssä).
-Lisäsin lopuksi vielä suolaa ja sekoittelin niin, että se sitä olisi tasaisesti kaikissa perunoissa. 
-Levitin suikaleet pellille, lisäsin vielä vähän suolaa ja laitoin uunin lämpeämään 200 asteeseen. Tällä aikaa annoin ranskalaisten 'marinoitua' hetken öljyssä ja suolassa. 
-Lopuksi pelti uuniin, ja välillä kannattaa sekoitella ranskalaisia, jotta kypsyisivät mahdollisimman tasaisesti. Sitten ottaa ranskikset ulos uunista, kun ne on pehmeitä tai jos haluaa rapeita niin sitten vähän pidemään (n. 20-30min). 

IMG_7188
IMG_7192

Hampurilaisiin ohjeeksi ei voi antaa oikein muuta, kun että ostaa sämpylät ja väliin kaikkea mikä itselle maistuu. Meidän hamppareiden väliin tuli kanaa, salaattia, kurkkua, tomaattia, cheddar juustoa, paistettu kananmuna, kevytmajoneesia ja hampurilaiskastiketta. 

IMG_7197
IMG_7198

- Veera

tiistai 17. helmikuuta 2015

Urheiluviikonloppu

Viikonlopun treenileiristä yritetään toipua. Koko kroppa huutaa taukoa ja varmasti ihan ymmärrettävästi kolmen päivän treeniputken jälkeen. Siltikin kävin tänään vielä illan kahden tunnin treenien lisäksi kuntosalilla. Kai tässä pitää todella rakastaa urheilua, että sitä jaksaa (ja ehkä vähän olla päästäänkin vialla)

IMG_7175IMG_7172IMG_7176IMG_7181

perjantai 13. helmikuuta 2015

Lights

Päivät ovat alkaneet olla ihanin aurinkoisia, mutta silti illat ovat vielä tunnelmallisen pimeitä. Juuri siksi pidän kevään tulosta ja keväästä. Aurinkoa onkin ehtinyt jo olla ikävä. On ihana huomata, kun kadulla ihmiset on yhtä hymyä, eikä vihaisena taistele huppupäässä vaakasuoraan taivaalta tulevaa räntää vastaan. 

IMG_7125
IMG_7150IMG_7117
IMG_7164

-Veera

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Lettipää

Heippa! Olin viikonloppuna pitkästä aikaa käymässä Seinäjoella näkemässä kavereita. Tuntui kun ei olisi koskaan poissa ollutkaan, vaikka viime kerrasta on melkeen vuosi. Matkat Seinäjoelle on niin kalliita, kun ei junaakaan saa enää opiskelijahinnalla.. Edes takainen matka on lähemmäs sataa euroa. Nyt kuitenkin Onnibussi on alkanut kulkea myös sinne, joten sain edes takaisin matkani 3 eurolla! 

IMG_7044
IMG_7043
IMG_7033IMG_7031

- Veera

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Winter wonderland

Heippa! Yksi aamu avain verhot ikkunan edestä ja näky oli lumoava. Lunta oli huurtunut puihin ja aurinko paistoi. Valkoisuus ja kimallus hohkasi kaikkialla. Eihän siinä auttanut, kun heittää takki niskaan ja kipittää takapihalle kameran kanssa. Niin kaunista...

IMG_5583
IMG_5580IMG_5585
IMG_5596

- Veera

torstai 5. helmikuuta 2015

SEPTEMBER

Muutamia kuvia syksyltä. Tuntuu kun kuvista olisi vasta vähän aikaa, mutta syyskuustakin on jo pian puoli vuotta. 

IMG_4499
IMG_4387
IMG_4346
IMG_4271

- Veera

maanantai 2. helmikuuta 2015

Here again

Selasin yks päivä pitkästä aikaa omaa vanhaa blogia. Aloin miettimään, että ehkä sitä vois taas kokeilla. Tällä kertaa vähän erilailla. Mulla on tietokone täynnä valokuvia, sillä kannan kameraa edelleen lähes päivittäin mukana. Joskus olisi kiva, että kuvat eivät vain jäisi koneeni syövereihin. Ajattelin aluksi ehkä päivitellä aina silloin kun siltä tuntuu. Katsotaan mitä käy.

Yli vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Olen matskutellut paljon ja oppinut uutta. Suurimpana tapahtumana varmasti on ollut oma valmistuminen ylioppilaaksi. Tällä hetkellä pidän siis välivuotta ja käyn töissä. Tässä muutamia kuvia kuluneesta hiljaiselo -vuodesta. 

AAAAAAAA

Itävalta, Liettua, Puola, Italia. 



IMG_2549
IMG_2716
IMG_3270


Nizza, Ranska

IMG_3687
IMG_3789

Lontoo, Englanti

IMG_4689
IMG_4658
IMG_4686

- Veera